keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Tänään tavataan

Muutama "vakkari" on ilmoitellut pois jäämisestään, mutta toivottavasti kuitenkin saan jonkun seurakseni jäähallin kahvioon neulomaan... =) Kolme viikkoa on hurahtanut niin vauhdilla, että ihan hirvittää! Seuraava tapaaminen varmaan suunnitellaan sitten jonnekin pääsiäisen jälkeiseen aikaan...

Mutta tänään: minä olen paikalla jäähallilla jo klo 17 tienoilla, joten tervetuloa seuraan!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Noin seitsemän neulojan siskot

Olipa taas lystiä! Ja teimme osallistujaennätyksen, eli paikalla oli sen seitsemän neulojaa: Käksä, Valokki, Zelda, Anna, Lastu, Annariu ja allekirjoittanut. Melkein ei enää mahduttu yhteen pöytään. Tällä kertaa Käksä oli pakannut mukaan virkkuutyön, ja meillä muilla oli neuletta joka sorttia: Annalla villapaita, Annariulla hihatin/bolero, minulla pipo (voi mikä ylläri!), Valokilla ja Zeldalla sukat ja Lastulla - ? Jäi kysymättä, mutta koosta arvelisin, että saattoipa olla puserokin tulossa jälkikasvulle...

Uteliaita seuraajia riitti niin kahvilassa sisällä kuin lasin ulkopuolellakin bussipysäkillä, mutta sekös meitä haittaisi ;-)

Seuraavan kerran päätettiin tavata jo kolmen viikon päästä ja tällä kertaa Nummelassa, jäähallin kahviossa. Sattuu olemaan sopivasti ainakin meikäläisen pojalla silloin harjoitukset, joten hallille voisin väittää olevani menossa muutenkin... =) Siellä taas tavataan!

torstai 26. helmikuuta 2009

Hups, lipsahti

Arvasitte varmaan, että eilen ei ainakaan ollut neuletapaamista. Vai oliko kenties joku eksynyt Lohjan Pressoon? Toivottavasti ei sitten ainakaan ollut siellä yksin, jos näin pääsi käymään.

Kommentteja ei hirmuisesti kertynyt, mutta niiden perusteella todettakoon, että tapaamme ensi viikon keskiviikkona sitten Lohjalla. Päivitän tuohon viereen taas tapaamisen tiedot.

Ken tahtoo kyytiä Nummelan päästä Lohjan suuntaan, sitä on taas tarjolla muutamalle. Kommentteihin voi ilmoitella halukkuudestaan.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Seuraavan tapaamisen ajankohta

Edellisestä neuletapaamisesta on taas vierähtänyt kotvanen, ja neulomaan taas tekisi mieli. Ajankohta on kuitenkin nyt ihan avoinna...

Edellisellä tapaamisella mietittiin, että keskiviikko voisi olla parempi päivä kohtaamiseen, ja vaihtoehdoiksi nousivat nämä keskiviikot:

ke 25.2.2009 klo 17.30 tai
ke 4.3.2009 klo 17.30

Nummelan päästä ei edelleenkään taida löytyä kelpoisaa tapaamispaikkaa, joten olen Lohjan Presson kannalla.

Minulle itselleni ke 4.3.2009 sopii paremmin, sillä ke 25.2.2009 rakas aviosiippani on työmatkalla, ja minun pitää sitten keksiä, minne hajasijoitan jälkikasvumme, jos lähden muualle neulomaan. Saattaisi se onnistuakin, mutta 4.3.2009 ainakin on isäntä kotosalla ja olen vapaampi lähtemään. Tosin sellainenkin vaihtoehto sitten on tuolle keskiviikolle 25.2.2009, että tulette meille kotiin neulomaan. En lupaa siivota, mutta kahvia ja teetä voin keitellä... =)

Äänestäkäähän mieltymystenne mukaan kommentteihin. Perusdemokraattisen päätöksenteon mukaan päiväksi valitaan se, joka useammalle sopii.

torstai 5. helmikuuta 2009

Hyvää illanjatkoa!

Ja kiitos kaikille seurasta! Ensin näytti siltä, että joukkomme jäisi harvalukuiseksi, mutta paikalle putkahtivat meidän vanhojen "konkarien" Annan, Annariun ja allekirjoittaneen lisäksi myös Lastu ja Valokki - tervetuloa! Näyttää siltä, että viisi neulojaa on meillä vakio osallistujamäärä tapaamisissa... ;-)

Maltoimme sentään kahdeksan jälkeen lähteä kotiakin kohti, ja viimeiseksi pohdimme seuraavan tapaamisen aikaa ja paikkaa. Vuorotteluperiaatteen mukaan seuraava tapaaminen olisi Nummelassa, mutta paikka on edelleen ongelmallinen; galleriassa oli mukava olla viimeksi, mutta en jokaista tapaamista varten haluaisi vaivata galleristiakaan istumaan työpaikallaan iltamyöhään vain meidän vuoksemme.

Lohjan Presso on osoittautunut hyväksi paikaksi kahden kokemuksen perusteella - olisi mukavaa, jos Nummelastakin löytyisi samantyyppinen paikka.

Toinen kysymys on sitten se ajankohta. Pikainen keskustelukierros paljasti, että keskiviikko sopisi torstaita paremmin nyt paikalla olleille; mitä mieltä ovat muut neulojat? Ehdotuksia seuraavan tapaamisen ajankohdaksi olivat viikon 9 keskiviikko 25.2.2009 ja viikon 10 keskiviikko, 4.3.2009. Kaikille ei voi ajankohdan sopivan, mutta demokraattisesti lienee syytä päättää, että tapaaminen on silloin kun se suurimmalle osalle sopii - eikös niin?

Ilmaiskaahan mielipiteeenne kommenteissa, koska tavataan seuraavan kerran, ja tavataanko kuitenkin Lohjalla? Meitä on muuten monta autollista täältä Vihdistä menossa Lohjan suuntaan, joten kimppakyytejä saamme varmasti järjestettyä, kunhan asioista ajoissa sovitaan.

Neuletapaamisessa aloitettu kolmiohuivi ääntelee kutsuvasti kassissani, joten enimmät löpinät seis ja mars lankahamsteri, virkkaamaan!

maanantai 2. helmikuuta 2009

Blingblingbling!

Juuen ole ryhtynyt neulomaan kiiltäviä lankoja, yritän vain otsikollani kuvata mentaalista ovikellon soittelua. Tänään on jo 3. helmikuuta, tiistai, ja ylihuomenna torstaina olisi tarkoitus tavata Lohjalla, eikös vaan?

Ehtoinen emäntänne täällä potee flunssaa jo neljättä päivää, töistäkin olen ollut poissa ja tänään hilpaisen (tai siis raahustan) työterveyslääkärille kyselemään, että olisiko jotain rohtoo, kun poskiontelot tuntuu elävän ihan omaa (ja tuskallista) elämäänsä. Mutta en aio antaa periksi! Aion parantua torstaihin mennessä ainakin sen verran, että pääsen neulomaan, nih!

Päivitän tuon tapaamistiedon tuohon viereen vielä, sitten menen keittämään itselleni teetä. Voiko sitä muuten juoda liikaa? Eilen meni vissiin 14 mukillista...

torstai 15. tammikuuta 2009

Ei sitten tapaamista

Jos oikein laskin, niin kaikki tähän mennessä mukana olleet ovat ilmoitelleet esteistä, väsymyksestä ja muista hidasteista, joten epäilen, ettei Cafe Pressossa tänään näy neulovia immeisiä. Ikävää, mutta sellaistahan elämä on.

Jos kaikille kuitenkin passaa, niin tavataan ensi kerrallakin Lohjalla. Paikkana Cafe Presso, ja aika Runebergin päivä eli torstaina 5.2.2009 klo 17.30. Silloin on alkanut jo lankahamsterikuukausi, joten lankakauppaan ei ainakaan meikäläisellä ole asiaa... (ei sinne kyllä muutenkaan pitäisi yhtään eksyä...) Lähteekö joku muukin kilvoittelemaan?