Ihan olen unohtanut ilmoitella tänne, että ensi keskiviikkona 3.11. vietetään Vihdin kirkolla Käpykylässä kiireetöntä keskiviikkoa. Toivovat sinne neulojia mukaan. Siellä on tarkoitus aloittaa peittotilkkujen tekeminen hyväntekeväisyyteen. Ja tietysti voi neuloa myös omaa neuletta! Rauhallista neulonta-aikaa on luvassa koko päivän 10-18.
Välittäjänä toimi Anna, joka haikein mielin jättää väliin neuletapaamisen tiistaina
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Kiitos viimeisestä ja kohta taas tavataan
Järkyttävä ylityösuma on pitänyt minut melkein poissa netistäkin, mutta ehkä kohta helpottaa. Ainakin lankaostosterapia auttaa kummasti myös ylityöstressiin... =)
Kiitos vielä viimeisestä, vaikka jouduinkin lähtemään vähän etuajassa pojan lätkämatsin vuoksi - mutta kyllä kannatti, voitto tuli kotiin! En sitten ollut edes myöhässäkään, sillä matsin alkua oli siirretty - se vähän harmitti, olisin voinut vielä vartin istua neulomassa... =)
Seuraavan kerran tavataankin sitten Lohjalla, Prisman Pressossa ti 2.11.2010 klo 17.30. Ja uusille halukkaille tiedoksi: mukaan vaan, mitään vaatimuksia emme esitä - ainoa pääsyvaatimus on tulla oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Neule tai virkkuu mukaan, mutta eihän sekään pakollista ole...;-)

maanantai 4. lokakuuta 2010
Tapaaminen huomenna!
Hei!
Muistattehan, että huomenna on kuukauden ensimmäinen tiistai ja siis neuletapaaminen.
Joten nähdään siis Nummelan Pressossa klo 17,30.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)