Eilen siis taas tavattiin. Paikalla oli siis Zelda, Käksä ja Pelagia sekä uudet kasvot Ripsu ja Pirtsi, tervetuloa mukaan! Meille oli laitettu uhkeat tarjoilut Gallerian puolesta, ja paikalla oli myös gallerian omistajan lisäksi pari ylimääräistä osallistujaa, ystäväni Riitta ja hänen ikoninmaalausoppilaansa. Yhteensä meitä oli siis kahdeksan iltaa istumassa ja neulomassa. Ja olihan paikalla toki Pela, gallerian maskottikoira, joka varmisti sen, etteivät lankakerät pahemmin lattialle tippuneet - siellä ne olisivat päätyneet heti parempiin suihin!
Ja kyllä sitä puhetta ja neulomista taas riittikin! Puoli kuudelta aloitimme ja kotiin päin lähdimme hieman jälkeen kahdeksan... Kahvia, teetä, piirakka, torttuja ja muita herkkuja kului, kun rupattelimme ja neuloimme ahkerasti. Ripsulla oli valitettavasti "takaraja" viipymiseensä, toivottavasti seuraavalla kerralla aikaa on enemmänkin! Ennen Ripsun lähtöä jaoimme pikkujoululahjat, joissa riitti ihastelemista, erityisesti Pirtsin tekemät kämmekkäät, joissa oli käytetty intialaista peukalokiilaa, saivat osakseen ihailua ja ihmetystä. Ne lämmittävät nyt ystäväni Riitan kätösiä... Taitavat minun viikonloppuna tekemäni kämmekkäät jäädä noiden komistusten varjoon...=)
Minun paketistani löytyi kaksi pientä, punaista, pyöreää liinaa, jotka pääsevät heti tänä jouluna kotia somistamaan. Vaikka olen käsityö"urani" aikana virkannut varmaan satoja pikkuliinoja, minulla ei ole niistä ainuttakaan itselläni tallella, joten nämä olivat enemmän kuin tervetulleita! Pikkuliinat ovat Käksän käsialaa.
Ja mitäpäs tällä kertaa neulottiin? Zelda neuloi tavoilleen uskollisena sukkaa, tällä kertaa ihan seiskaveikasta. Käksä puolestaan aloitti ja neuloi loppuun Mambosta luonnonvaalean pipon, Ripsu neuloi paikallaoloaikansa ajan huovutettavaa tumppua hahtuvasta, Pirtsi Kerttu-sukkia ja minä ensin vähän kummitytön lapasia ja sitten äitini joululahjaa, hupukasta. Ja juu, Pirtsi, kiitos vain järkevästä neuvosta - kotiin päästyäni jatkoin hupukkaan neulomista tyynesti, ja nyt se on jo n. 15 cm korkea.
Seuraavan tapaamisen ajankohdaksikin sovimme jo alustavasti 15.1.2009 klo 17.30. Päivä on torstai, ja silloin on tapaamispaikkana vuorossa Lohja. Tuo Prisman yhteydessä oleva kahvila vaikutti sopivalta paikalta tavata arki-iltanakin, joten eiköhän sovita, että siellä sitten nähdään ensi vuonna! Ja toivottavasti mukaan pääsevät silloin myös kaikki ne, joita emme vielä ole tavanneet!
Tässä vaiheessa: omasta puolestani toivotan kaikille oikein, oikein hyvää joulua, rauhallista ja rentouttavaa joululomaa sekä pirteän vilkasta uutta käsityövuotta 2009!