maanantai 27. lokakuuta 2008

Tervetuloa

Tämä blogi syntyi aivan tarpeesta. Olemme aikeissa aloittaa neuletapaamisia läntisellä uudellamaalla, ja pohtiessani sopivaa viestintävälinettä eri taajamiin siroteltujen ihmisten välillä päätin, että blogi voisi olla mukavasti kaikki tavoittava "media" tähän hommaan.

Olen huhuillut omassa blogissani sekä Ravelryssä läntisellä uudellamaalla asuvien neulojien ja virkkaajien perään, ja nyt olisi varmaan aika pistää hommaan vauhtia. Varsin monta kysymysmerkkiä olisi kuitenkin ensin ratkaistava:

- mikä viikonpäivä ja kellonaika olisi sopiva tapaamisille ja miten usein haluaisimme yrittää tapaamisia?
- missä tapaisimme vai teemmekö hommasta kiertävää niin, että mennään vuorotellen eri taajamiin?

Olen nyt näköjään ottanut tässä hieman omin luvin jonkinlaista Primus Motorin virkaa, vaikka tarkoitus ei niin ollutkaan, mutta ainahan tarvitaan joku, joka laittaa homman alkuun.

Tarkoitus olisi, että jokainen mukaan tuleva saisi myös julkaisuoikeudet tähän blogiin, jolloin homma ei olisi yksinomaan minun varassani. Ensin täytyy kuitenkin hieman perehtyä siihen, miten se käytännössä täällä bloggerissa tapahtuu.

Joten, huikatkaapa ensi alkuun täällä mielipiteitänne ensimmäisen tapaamisen ajankohdasta ja paikasta, ja katsotaan sitten taas eteenpäin, miten hommaa jatketaan.

Omalta kohdaltani voisin todeta, että viikonpäivistä minulle itselleni sopivat parhaiten muut paitsi keskiviikko, viikonloppuisinkin yleensä on aikaa ja mahdollisuus poistua kotoa. Arkipäivinä tapaamisajaksi sopisi parhaiten klo 17 jälkeen.

3 kommenttia:

annariu kirjoitti...

Heippa!

Kävin vaan kurkkaamassa, ja mukaan tulen =D

Aiju kirjoitti...

Hiphei ja jee!! Olisin mukana mieluusti! Toistaiseksi kun teen näitä yötöitä (7 yötä-7 vapaata) niin vapaaviikolla pääsisin ihan miten vaan. Huisia! S-postiosoite löytynee tuolta Bloggerin profiilistani, blogihan on sitten http://aijunoma.vuodatus.net/

Anna kirjoitti...

MOI!

Lisää vaan mutkin mukaan tän blogin käyttäjäksi.