keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Ensimmäinen tapaaminen?

Ilolla seurailen, miten tämä homma tosiaan pikkuhiljaa lähtee liikkeelle. Blogilistallakin tällä blogilla on jo 8 tilaajaa, jepjep! Hieno juttu!

Annariu on ansiokkaasti kerännyt Lohjalta sopivia tapaamispaikkoja, ja minä listailin noita Nummelan mahdollisuuksia aiempaan postaukseen. Nyt olisi ehkä aika aloittaa keskustelu siitä, missä ja milloin tapaamme ensimmäisen kerran.

Minun ehdotukseni keskustelun aloittamiseksi on tämä: ensimmäinen tapaaminen Lohjalla la 22.11.2008 esim. klo 10 alkaen tai klo 13 alkaen. Lankakauppahan on lauantaina auki sopivasti noihin aikoihin ja mikäli Annariun kaavailema lankakauppatapaaminen ei sitten sopisikaan, lauantaisin kahvilat yms. paikat ovat auki iltapäivällä varsin pitkään, löytäisimme varmasti korvaavan paikan suht' helposti.

Jatkon suhteen ehdottaisin, että pyrkisimme ensinnäkin sopimaan, tapaammeko arki-iltoina vai viikonloppuisin sekä tapaamaan tasapuolisesti joka toinen kerta Lohjalla ja joka toinen kerta Nummelassa. Ensimmäiseksi kerraksi ehdotan kuitenkin viikonloppupäivää silläkin uhalla, että mieluummin vietettäisiin aikaa perheen kanssa. Jos päätämme jatkossa tavata arki-iltaisin, minulle esim. torstai olisi yleensä hyvä päivä.

Jo tässä vaiheessa totean, että koska itse liikun AINA omalla autolla, voimme hyvin esim. Lohjalla tavatessamme sopia, että mennään Nummelasta kimppakyydillä, minä noudan porukat sovitusta paikasta sovittuna aikana ja tuon samaan paikkaan takaisin. Minulle ei ole mikään vaiva ajaa töistä tullessa Nummelan kautta ja jatkaa siitä Lohjalle neuletapaamiseen. Autooni mahtuu neljä henkeä minun itseni lisäksi (ja aika paljon lankaakin...).

Kommentoikaahan tähän postaukseen, miltä tuo ehdotettu päivämäärä ja paikka tuntuvat ja/tai tehkää muita ehdotuksia. Mikäli Annariu saa Lohjan lankakaupan kanssa sovittua jotain tiettyä päivää koskien asiat, muutetaan sitten suunnitelmia, mutta tässä vaiheessa mennään vaikka tämän ehdotuksen varassa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kyllä toi varmaan mulle passaa. ainakin tällä tietoa.

-lapaskäsi-

Lastu kirjoitti...

Meillä on firman pikkujoulut silloin pe 21.11. joten saattaa olla etten lauantaina kykene tulemaan paikalle.

Ja toisaalta, miehen suostuttelu lapsenvahdiksi peräkkäisinä päivinä saattaa olla liian haastavaa, jopa minulle ;)

Mutta pitäkää te muut hauskaa ja raportoikaa, niin tulen vielä kateellisemmaksi..

Anna kirjoitti...

Mulle sopii. Ja kimppakyyti Nummelastakin kuulostaa hyvältä.

Aiju kirjoitti...

Olenhan mukana? Ainakin kutsu blogiin tuli.

Valitettavasti tuo päivä ei mulle käy, olen töissä tuona viikonloppuna. Edellinen sopisi kyllä... Muuten ei minulle ole väliä ovatko tapaamiset viikonloppuna vai arkena. Tuo vuorottelusysteemi on ihan jees, vaikkakin saattaa olla, että pääsen Nummelaan paremmin.

Zelda kirjoitti...

Minusta vuorottelusysteemi sopii hyvin ja ajankohtakin ihan ok. Ehkä mieluisimpia olisivat kuitenkin arkipäivät, minullekin hyvä päivä on torstai, vaihtoehtoisesti tiistai. Jos suinkin kyytiin mahtuu niin mielelläni hyppäisin, luonnollisesti tietysti korvausta vastaan;) Kiva juttu, että alkaa väkeä kertyä.

Terhi kirjoitti...

Hei kaikille, ja kiitos Annariulle kutsusta!

Periaatteessa olen oikein kiinnostunut neuletapaamaan, käytännön järjestelyt ovatkin sitten toinen juttu. :-) Mutta tuo 22.11. sopii kyllä, mieluummin myöhemmin kuin aiemmin (mies on ollut yövuorossa, ja jättäisin mielelläni lapsen kotiin). Arki-iltoina mulle sopii vaihtelevasti, täytyy katsoa aina tapaaminen kerrallaan pääsenkö mukaan.